Maker-kulttuurin ideologia - miten tähän 2000-luvun ilmiöön on tultu?

Mitä ja miksi?

Kukaan Lakassa ei enää tarkkaan muista, miksi juuri maker-kulttuuri nousi esiin käsityön sisältöaihetta pohdittaessa. On ehdotettu, että ensiksi asia tuli ilmi kun Rekar nosti esiin yhteisen pääaihen valinnan yhteydessä käsityönopettajankoulutuksen uudet sisällöt, joissa myös maker on mainittu. Tähän tarttui ainakin Annakaisa ja jossakin vaiheessa myös ohjaaja-Kaiju, minkä jälkeen käsityön aihetta miettinyt työryhmä pohti sitä ja valitsi kuitenkin kattokäsite DIY:n tutkimuskysymykseen. Kun Lakka aloitti työskentelynsä, päätimme kuitenkin rajata ja tarkentaa tarkastelumme koskemaan nimenomaan maker-kulttuuria.

Mitä maker-kulttuuri sitten oikeastaan on? Paremmin kuin kukaan lakoista asian osaa ilmaista WÄRK ry:n perustajajäsen ja suomalainen maker-aktiivi Nuppu Stenros tässä videossa.

Olipa alkuperäinen idea lähtöisin mistä hyvänsä, emme olisi voineet päätyä parempaan aiheeseen. Kun ryhdyimme syventymään maker-kulttuuriin, sen arvomaailmaan ja historiaan, törmäsimme heti siihen, miten lähtökohtaisesti ja läpikotaisesti yhteiskunnallisesta ilmiöstä on kysymys. Paitsi, että maker soveltuisi yhtä hyvin yhteiskuntaopin kuin käsityön aiheeksi, havaitsimme myös nopeasti, että sen oppimiskäsitys ja tekemisen tavat ovat hyvin samankaltaisia ilmiöpedagogiikan kanssa. Tämän tekstin tarkoituksena on avata maker-ideologiaa kuvaamalla miten tämä alakulttuuri on muotoutunut.

Maker-kulttuurin alkuperästä

Monen muun 2000-luvun ilmiön tavoin maker-kulttuurin juuret ulottuvat teollistumiseen. Englantilainen Arts and Crafts Movement syntyi vastareaktiona teollistumiselle, kun käsityön tekijät halusivat pitää yllä käsityötaitoja ja taidekäsityötä maailmassa, jossa kaikki tehtiin yhtäkkiä koneilla (Pullo, 2015). Jo tässä ikään kuin maker-kulttuurin alkuräjähdyksenä pidettävässä liikkeessä oli siis alusta asti mukana ajatus teollista kulutusyhteiskuntaa vastaan asettumisesta.

Pian Arts and Crafts Movementin jälkeen sai alkunsa termi DIY, eli Do It Yourself ("tee-se-itse"). Se mainittiin ensimmäisen kerran vuonna 1912 amerikkalaisessa Suburban life –aikakakauslehdessä, jossa kehotettiin maalaamaan seinät itse kalliiden ammattilaisten palkkaamisen sijaan. DIY koki uuden nousun 1960-luvulla hippiliikkeen myötä, (Pullo, 2015) milloin se aloitti muotoutumisensa ideologiaksi, jonka tarkoituksena on rahan säästämisen lisäksi murtaa yhteiskunnan valtarakenteita sekä vapauttaa yksilöt tekemään itse ja toimimaan yhteiskunnassa aktiivisesti tekijöinä eikä vain kuluttajina. (Kulle, 2013) 

Jos ajatellaan, että DIY-liike on maker-kultuurin isä, sen äitinä voidaan pitää Yhdysvalloista lähtöisin olevaa hakkerikulttuuria, Hacker Movementia. Hakkerilla tarkoitetaan nykypäivänä lähinnä ihmistä, joka harrastaa tietokonejärjestelmiin murtautumista, mutta hakkerikulttuuri on itse asiassa saanut alkunsa yhdysvaltalaisissa yliopistoissa jo 1960-luvulla (Pullo, 2015), kun tietokoneet olivat vielä harvinaisia ja world wide webistä ei ollut tietoakaan. Vietnamin sota ja halu välttää rintamalle joutuminen ajoivat monet 60-luvun Yhdysvalloissa eläneet nuoret miehet yliopistoihin, missä opiskelijoiden radikalismi yhdistyi tutkijoiden osaamiseen. Tuloksena oli poliittisesti radikaaleja, usein sodanvastaisia yhteisöjä, joiden harrastuksiin kuului esimerkiksi puhelinlinjojen kuunteleminen ja erilaisten lehtien julkaiseminen. (Söderberg, 2008) 

Alusta asti näissä hakkeriyhteisöissä osa ihmisistä oli mukana poliittisista ja ideologisista syistä ja osaa taas kiinnosti lähinnä nimenomaan teknologia ja laitteiden kanssa puuhastelu. 1970-luvulla hakkerikulttuuria vei eteenpäin Homebrew Computer Club, jonka sisällä kuitenkin syntyi ristiriitoja poliittisesti suuntautuneiden ja puhtaasta itse tekemisen riemusta mukaan olevien välille. Kun suuret yritykset kiinnostuivat kotitietokonemarkkinoista Apple-tietokoneen kaltaisten keksintöjen myötä, poliittinen hacker-kulttuuri erkaantui lopullisesti omaksi haarakseen teknologiakeskeisestä hakkeroinnista. (Söderberg, 2008)

2000-luvulle päästessä teknologian kiihtyvän kehityksen ja ennenäkemättömän helpon saatavuuden myötä näistä kahdesta ilmiöstä, DIY-liikkeestä ja hacker-kulttuurista, on muotoutunut jotain uutta: maker-kulttuuri. Kuten vanhempansa, maker-kulttuuri on saanut muotonsa Yhdysvalloissa. MAKE-lehteä on julkaistu siellä vuodesta 2005 lähtien ja ensimmäinen Maker Faire –tapahtuma järjestettiin vuonna 2006. Maker on kuitenkin levinnyt nopeasti ja vuonna 2013 Maker Faire –tapahtumia järjestettiin maailmanlaajuisesti jo yli sata. (Pullo, 2015) 

Maker-yhteisöt nyky-Suomessa

Tultaessa 2010-luvulle, maker-kulttuuri on ehtinyt myös tähän kaukaiseen maailmankolkkaamme Suomeen asti. Ensimmäinen suomalainen Maker Faire järjestettiin vuonna 2015, ja ympäri maata on ehditty perustaa runsaasti erilaisia maker-työtiloja. Yhteisölliset, avoimet työtilat ovat keskeinen osa maker-kulttuuria. Tärkeää työtilojen kulttuurissa on vapaa pääsy ja se, että yhteiselle tekemiselle on olemassa tila, jossa voidaan jakaa sekä materiaalit, työkalut että tekijöiden osaaminen. Karkeasti jaotellen näitä tiloja on kahdenlaisia: hackerspace tai hacklab –tiloja sekä makerspace tai FabLab –tiloja. Näistä edelliset ovat syntyneet 1990-luvulla poliittisen aktivismin, esimerkiksi talonvaltauskulttuurin ja autonomia-aatteen, myötä, kun taas jälkimmäiset ovat saaneet alkunsa vasta 2000-luvun puolella, usein jonkin korkeakoulun, muun oppilaitoksen tai yrityksen yhteyteen. (Pullo, 2015)

Lakka-ryhmän jäsenet pääsivät tämän ilmiökurssin kuluessa vierailemaan useassa eri maker-yhteisössä Helsingissä. Vierailusta Aalto-yliopiston FabLabiin kirjoittavat Aino ja Venla, Kaupunkiverstaalle Mila ja Käsityökoulu Robottiin Annakaisa. Näissä teksteissä on lisää tietoa siitä, minkälaista maker-toimintaa Suomessa tällä hetkellä on.

"Kunnollinen" maker-kulttuuri?

Ilmiöprosessimme kuluessa Lakan tarkemmaksi tutkimuskysmykseksi muotoutui Minkälaista kunnollisuutta on löydettävissä maker-kulttuurista? Tähän kysymykseen en tietenkään pysty tällä tekstillä yksin vastaamaan, vaan kaikki Lakka-ryhmän tätä seuraavat tekstit valottavat aihetta omalta osaltaan ja omista näkökulmista. Pyrin nyt kuitenkin jonkin verran avaamaan maker-kulttuurin arvomaailmaa sen historiallisen taustan kautta ja tuomaan esiin niitä ominaisuuksia, jotka omasta mielestäni istuvat Virtauksen käsitykseen kunnollisuudesta. 

Kuten yllä olen todennut, maker-kulttuuri on lähtöisin kahdesta hieman erityyppisestä liikkeestä, jotka kuitenkin ovat molemmat olemukseltaan hyvin yhteiskunnallisia. Mark Hatch on teoksessaan The Maker Movement Manifesto (2013) listannut seuraavat teesit, jotka toimivat hyvänä kiteytyksenä maker-kulttuurin arvomaailmasta:

Make – Share – Give – Learn – Tool Up – Play – Participate – Support – Change

(vapaasti suomennettuna Tee – Jaa – Anna – Opi – Varustaudu – Leiki – Osallistu – Tue – Muuta/Muutu)

Seuraavassa olen listannut asioita, jotka ovat arvostettuja maker-kulttuurissa ja joista suuri osa vastaa myös Virtauksen mielikuvaa kunnollisesta yhteisöstä. (Kaikissa kohdissa lähteenä Pullo, 2015)

• Teknologian hyödyntäminen – On selvää, että uusi tietotekniikka ja teknologia ovat vahvasti läsnä maker-yhteisöissä. 3D-tulostimet ja laser-leikkurit ovat ahkerassa käytössä maker-työtiloissa ja hakkerikulttuurista kumpuava kiinnostus laitteita ja tietokoneita kohtaan on entistä keskeisempää maker-kulttuurissa 2000-luvulla, kun korkealaatuinen teknologia on ennennäkemättämällä tavalla suuren yleisön ulottuvilla. Suomalaisessa maker-kulttuurissa teknologialla vaikuttaa kuitenkin olevan lähinnä välinearvo, eikä se ole samalla tavalla itsestäänselvyys jonka ympärillä koko toiminta pyörii, kuten Yhdysvalloissa. 
• Avoimuus ja läpinäkyvyys – Maker-kulttuurille on ominaista paitsi avoimet työtilat, myös avoin tiedonjako ja toiminnan läpinäkyvyys. Esimerkiksi ohjelmointiin liittyvissä asioissa maker-kulttuurille tyypillistä on avoimen lähdekoodin käyttö. Ajatus avoimesta lähdekoodista on lähtöisin 1980-luvulta, jolloin yhtiöt ryhtyivät lisensoinnin avulla estämään käyttäjiä parantelemasta tai muokkaamasta lähdekoodia. Maker-kulttuuriin siis sisältyy ajatus siitä, että tiedon pitäisi olla vapaasti jaettavissa ja kaikkien saatavilla, mikä liittyy myös seuraavaan kohtaan. 
• Jaettu asiantuntijuus – Tämä liittyy osittain myös edelliseen kohtaan; jaetulla asiantuntijuudella tarkoitetaan sitä, että erilaisissa projekteissa kerätty tieto jaetaan yhteisön kanssa, jotta kaikki voivat hyötyä muiden osaamisesta. Tämäntyyppinen ajattelu on hyvin ominaista myös kasvatuspsykologiassa ja erityisesti ilmiöopinnoissa, joten se sopii Virtauksen ajatusmaailmaan hyvin. 
• Tasa-arvo ja inklusiivisuus – Maker-kulttuurin lähtökohtana on se, että kaikilla ihmisillä pitäisi olla mahdollisuus osallistua maker-yhteisön toimintaan avoimessa työtilassa, esimerkiksi FabLabissä. Maker-työtiloissa on yleensä vähintään kerran viikossa avointen ovien päivä, jolloin kuka tahansa pääsee näkemään, mitä siellä tehdään ja myös kokeilemaan itse. Se, kuinka hyvin tämä tasa-arvon ideaali toteutuu käytännössä, on kyseenalaistettavissa; tästä kirjoittaa tarkemmin Hilppa.
• Autonomia – Maker-yhteisöt ovat lähtökohtaisesti autonomisia. Tämä ideaali kumpuaa suoraan makerin historiasta, DIY- ja hacker-liikkeistä, joista kumpikin sai alkunsa itsenäisyyden tarpeesta. Vaikka esimerkiksi FabLabeille on olemassa tietyt kansainväliset kriteerit, jokainen yhteisö ja työtila määrittelee itse omat toimintaperiaatteensa ja käytäntönsä. 
• Oppiminen ja itseohjautuvuus – Maker-kulttuurissa arvostetaan paitsi yhteisön, myös yksilöiden itsenäisyyttä. Yhteisön jäseniä kannustetaan oppimaan jatkuvasti uutta ja etsimään omatoimisesti tietoa. Tämä tutkiva ote ja ajatus läpi elämän jatkuvasta oppimisesta ovat myös kasvatuspsykologiaan sisältyviä ideaaleja. 
• Yhteisöllisyys – Vastapainona autonomialle ja itseohjautuvuudelle toimii maker-kulttuurin yhteisöllisyys. Maker-kulttuuri rakentuu nimenomaan yhteisöjen ympärille; yhteisölle tärkeiden asioiden yhdessä tekemistä arvostetaan kovasti. Jaettu asiantuntijuus liittyy myös kiinteästi tähän. 
• Kulutuskriittisyys – DIY:n kautta maker-kulttuurista on muodostunut osittain kulutusyhteiskunnan ja teollisen tuotannon vastainen liike. Taustalla elää ajatus siitä, että pyritään tekemään vain oikeasti tarpeellisia asioita tehokkaimmalla mahdollisella tavalla. Maker-yhteisöt pyrkivät usein kierrättämään ja käyttämään uudelleen materiaaleja. Maker-kulttuuri ei kuitenkaan ole yksiselitteisesti vastakohta tai ratkaisu turhakkeiden maailmalle, mistä kirjoittaa lisää Emilia. (linkki tulossa) 
• Toimijuus – Ehkä tärkein arvo, jonka löysimme maker-kulttuurista, ja joka on todennäköisesti kaikkein hyödyllisin ilmiön kannalta, on tomijiuus. Niin DIY:n, hacker-liikkeen kuin itse maker-kulttuurinkin lähtökohtana on se, että yksilöstä tulee yhteiskunnassa paitsi kuluttaja ja vastaanottaja, myös keksijä, tekijä ja toimija. Maker-kultuuri pyrkii ottamaan maailmanlaajuisilta suuryrityksiltä vallan keksiä, suunnitella ja toteuttaa asioita ja tuomaan sen takaisin yksilöille ja yhteisöille. Koko Virtaus on joutunut ilmiöprosessin kuluessa kamppailemaan sen kanssa, miten toimijuuden kokemukseen on mahdollista päästä. Sama pyrkimys elää maker-yhteisöissä, minkä vuoksi uskon, että makerissä on jotakin sellaista, josta Virtaus voisi oppia

Lopuksi

Olemme Lakan kanssa tulleet siihen tulokseen, että maker-kulttuurissa olisi ollut enemmän kuin kylliksi aineksia koko ilmiömme aiheeksi. Siinä yhdistyvät lähes täydellisesti käsityö, yhteiskuntaoppiin liittyvät ilmiöt sekä toiminnallisuus, itseohajutuvuus ja yhteisöllisyys oppimisessa, jotka puolestaan liittyvät kiinteästi kasvatuspsykologiaan. Tämä onkin ehkä yksin ilmiön suurista haasteista: vasta kun on perehtynyt jo jonkin verran tiettyyn aihealueeseen on mahdollista nostaa esiin tutkimisen arvoisia asioita, jotka laajuudeltaan sopisivat esimerkiksi tällaisen kurssin aiheeksi. Ihanteellisessa tilanteessa ilmiötä varten täytyisikin ehkä voida tehdä itseään kiinnostavista aihealuesta jonkinlaista taustatutkimusta ennen varsinaista aihevalintaa. 

Vaikka siinä on paljon ihanteellista sekä yleisesti ottaen että tämän ilmiön kannalta, en tietenkään halua väittää, että maker-kulttuuri olisi ideologiana tai toiminnan tapana millään muotoa täydellinen. Odotettavissa onkin lähipäivinä kriittisiä näkökulmia makeriin kahdesta eri näkökulmasta. (materiaalinen näkökulma, tasa-arvon näkökulma)

Lähteet

Hatch, Mark. (2014). The Maker Movement Manifesto.

Kulle, Daniel. (2013). DIY and Gay Subculture. Esitelmä NECS-konferenssisa. Praha. 24.6.2013.

Pullo, Heikki. (2015). Tekemisen meininki: suomalainen maker-kulttuuri. Pro gradu –tutkielma, Turun yliopisto.

Söderberg, Johan. (2008). Hacking Capitalism. The Free and Open Source Software Movement. New York: Routledge.