Perustarpeet ihmisen toimintaa ja hyvinvointia ohjaamassa

Sjöblom, Mälkki, Sandström & Lonka kuvaavat (2016, s. 19) Decin ja Ryanin itseohjautuvuusteoriaa makroteoriaksi motivaatiosta, persoonallisuuden kehityksestä ja hyvinvoinnista (ks. esim. Deci & Ryan 1985, 2000, 2008; Ryan & Deci 2000, 2009).  Teoria keskittyy tarkastelemaan etenkin tahdonalaista käyttäytymistä ja sitä tukevia olosuhteita (mp.). Esimerkiksi motivaation suhteen tämä tarkoittaa sitä, että itseohjautuvuusteoria pitää sisäistä motivaatiota ihmisille luontaisena taipumuksena, jonka ylläpitämiseen tarvitaan sitä tukevia olosuhteita. Näin ollen teoria ei tarkastele sitä, mikä saa aikaan sisäistä motivaatiota, vaan millaiset olosuhteet mahdollistavat ja ylläpitävät tai vastaavasti heikentävät sisäisen motivaation ilmenemistä. (Ryan & Deci, 2000, s. 70.)

Itseohjautuvuusteoria koostuu viidestä miniteoriasta (Sdt, 2016). Me tarkastelemme lähemmin miniteoriaa, joka määrittelee ihmiselle kolme psykologista perustarvetta. Decin ja Ryanin (2013, s. 14) määrittelemät perustarpeet ovat omaehtoisuus, kyvykkyys ja yhteisöllisyys. Psykologiset perustarpeet ovat universaaleja: ne esiintyvät kaikkialla maailmassa kulttuurista riippumatta. Tarpeita ei myöskään opita, vaan ne ovat kehittyneet ihmiselle aikojen saatossa. (mp.) Voidaan myös puhua synnynnäisistä psykologisista perustarpeista (Ryan & Deci, 2000, s. 68).

Omaehtoisuus tarkoittaa itseohjautuvuutta, kokemusta vapaasta tahdosta ja vapaaehtoisesta toiminnasta, jossa tekeminen ei tunnu ulkoa ohjatulta. Toiminta voi olla riippuvaista muista tai itsenäistä. (Ryan & Deci, 2000, s. 74, ks. myös Reis ym., 2000, s. 420.) Ihminen nauttii toiminnasta ja kokee arvostavansa niitä päämääriä, joita toiminta edistää (Martela, 2014). Omaehtoisuus toteutuu vuorovaikutus- ja luottamussuhteessa toisten ihmisten kanssa, ja on eri asia kuin itsenäisyys (Deci & Ryan, 2007, s. 15-16).  Kyvykkyyden perustarve täyttyy, kun tekeminen sujuu, ihminen kokee osaavansa työnsä, pystyvänsä suorittamaan tehtävänsä ja saa haluttuja tuloksia ja vaikutuksia aikaan (Martela, 2014; Reis ym., 2000, s. 420). Hyvät työtehtävät tarjoavat mahdollisuuksia kokea kyvykkyyttä ja vahvistaa sen tunnetta. Jos tehtävän taso on vaikeampi kuin ihmisen taidot ja kyvykkyys, työn suorittaminen aiheuttaa huolta ja ahdistusta, mikä ei helpota oppimista ja hyvinvointia (Sjöblom ym., 2016, s. 28). Ihmisellä on perustava tarve olla yhteydessä toisiin. Yhteisöllisyyden perustarve täyttyy, kun saamme olla yhteydessä toisiin, joilla on merkitystä (Reis ym., 2000, s. 420) ja koemme olevamme osa kannustavaa, turvallista ja lämminhenkistä yhteisöä. Tällöin olemme parhaimmillamme myös opiskelukavereina. (Martela, 2014.)

Kaikki kolme perustarvetta ovat yhtä tärkeitä, samoin kuin niiden keskinäinen synergia. Kuitenkin toiminnan luonteesta riippuen toinen voi joskus olla toista vähäisemmässä roolissa. Joissakin tilanteissa yhteisöllisyys voi olla joskus vähemmän keskeinen esimerkiksi sisäisen motivaation synnyssä. Toisaalta toisessa tilanteessa, kuten syrjäytymisriskissä olevan nuoren elämässä, yhteisöllisyys voi nousta tarpeista tärkeimmäksi. (Sjöblom ym., 2016, s. 33.)

Perustarpeet eivät ole itseisarvo sinänsä, vaan ne liittyvät olennaisesti motivaatioon, oppimiseen ja hyvinvointiin. Perustarpeiden tulee tyydyttyä, jotta ihminen toimisi tehokkaasti ja voisi hyvin. Teoria on laajasti tutkittu, mutta sen eri osa-alueet ovat painottuneet tutkimuksissa hieman epätasaisesti. Tutkituin lienee omaehtoisuus ja keinot sen tukemiseksi. (Sjöblom ym., 2016, s. 19, 22.) Perustarpeiden tyydyttyminen on useiden tutkimusten mukaan edellytys motivoitumiselle, sitoutumiselle ja hyvinvoinnille. Sosiaalinen, kulttuurinen ja fyysinen ympäristö voi niin tukea kuin estääkin perustarpeiden täyttymistä. (ks. esim. Ryan & Deci 2000; Sjöblom ym., 2016; Reis, Sheldon, Gable, Roscoe & Ryan  2000.) Sjöblom ym. (2016, s. 34) totesivat tutkimuksessaan, että sosiaalisen ja kulttuurisen ympäristön vaikutusta on tutkittu enemmän, kun taas fyysisen ympäristön vaikutusta psykologisille toiminnoille aliarvioidaan.

Motivoitumisesta, sitoutumisesta ja sosiaalisen ympäristön merkityksestä

Ryan ja Deci kirjoittavat, että kehityspsykologien (ks. esim. Bowlby 1979) mukaan taaperoikäisen sisäsyntyinen motivaatio näkyy hänen tutkivassa käytöksessään. Turvallinen kiintymyssuhde ennustaa lapsilla korkeampaa tutkivaa käytöstä. Ryanin ja Decin mukaan sisäisen motivaation ilmenemisessä voidaan löytää samanlainen dynamiikka: kun on omaehtoisuutta ja yhteisöllisyyttä helpottavia tai tukevia tekijöitä, mahdollisuus sisäisesti motivoituneelle toiminnalle kasvaa. Kun taas omaehtoisuus ja yhteisöllisyys on uhattuna, potentiaali sisäisesti motivoituneelle toiminnalle laskee. (Ryan & Deci, 2000, s. 71.) Kun perustarpeet tulevat tyydytettyä, ihminen kokee yleisesti vapaaehtoisuutta, halukkuutta ja valinnanmahdollisuutta. (Deci & Ryan, 2013, s. 16.) Mikäli ihmisen perustarpeista yksi tai useampi jää tyydyttymättä, tuntuu, että toimintaa kontrolloidaan ulkoapäin ja toiminta voi alkaa tuntua painostavalta. Ihminen voi myös kokea totaalisen motivaation puutoksen, jolloin jopa työn kunnioittaminen on vaikeaa. (Deci & Ryan, 2013, s. 16-18.) Ryanin ja Decin (2000, s. 71) mukaan onkin tärkeää muistaa, että ihmiset ovat sisäisesti motivoituneita vain sellaisissa tehtävissä, joissa on heille henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita. Tällaiset tehtävät ovat elämyksellisiä, haastavia tai niillä on muutoin yksilölle merkittävää esteettistä arvoa (mp.).

Jos sosiaalinen ympäristö tukee perustarpeiden tyydyttymistä, ihmiset työskentelevät paremmin. On tutkittu, että jos yhteisön johtaja tukee työntekijöiden omaehtoisuutta, myös kyvykkyyden ja yhteisöllisyyden tunteet kohenevat. Toisaalta sama toimii myös toisin päin: mikäli johtaja on erityisen kontrolloiva, vaikuttaa se työntekijöiden omaehtoisuuden lisäksi myös kyvykkyyteen ja yhteisöllisyyteen. (Deci & Ryan, 2013, s.18.) Perustarpeet ovat siis dynaamisessa suhteessa toisiinsa. Tämä sama ilmiö on todettu toisessa tutkimuksessa, jossa huomattiin, että opettajat, jotka tukivat yhteisöllisyyttä, herättivät oppilaissaan voimakkaamman kiinnostuksen, halun haasteiden kohtaamiselle ja sisäisen motivaation (Ryan & Deci, 2000, s. 71). Myös Reis ym. (2000, s. 419) totesivat, että ihmiset, jotka tunsivat korkeaa omaehtoisuutta ja kyvykkyyttä, raportoivat keskimääräistä parempaa hyvinvointia.

Olisiko siis mahdollista, että jos Virtauksen sosiaalinen ilmapiiri tukisi perustarpeiden tyydyttymistä, sen jäsenet työskentelisivät paremmin? Onnistuimmeko rakentamaan ilmiö-kurssillemme turvallisen ja yhteisöllisyyttä lisäävän ympäristön? Millaisilla toimilla omaehtoisuutta, kyvykkyyttä ja yhteisöllisyyden kokemuksia voisi lisätä? Miten ryhmän tulisi toimia, jotta se tukisi näitä? On mielenkiintoista tutkia, miten ryhmän jäsenten perustarpeiden tyydyttymisen aste vaikuttaa ryhmässä työskentelyyn. Tätä selvitämmekin parhaillaan kyselyn avulla.

Psykologisten perustarpeiden tyydyttyminen on myös edellytys sille, että työhön voi sitoutua (Deci & Ryan, 2013, s. 21). Tämä siis tarkoittaa sitä, että Virtauksessakin sen jäsenten perustarpeiden tulisi tyydyttyä, jotta ilmiöön ja ylipäätään koko ryhmän toimintaan on mahdollista sitoutua. Liika kontrolli, liian helpot tai vaikeat haasteet, sekä yhteisöllisyyden puute häiritsevät itsensä toteuttamista johtaen yksilöiden aloitekyvyn ja vastuunkannon heikkenemiseen (Ryan & Deci, 2000, s. 76). Pohdimme Mustikoiden kanssa, että ainainen kiire ja selvien rakenteiden puuttuminen on voinut estää perustarpeita tyydyttymästä, joten toimintaan on ollut haastavaa sitoutua. Lisäksi toisinaan liiankin vaikeat haasteet ryhmän toiminnassa ja päätöksenteossa ovat voineet heikentää yksilöiden vastuunkantoa yhteisestä projektista. Perustarpeiden tyydyttymättömyys on myös voinut johtaa motivaatio-ongelmiin. Jatkoreflektointia varten oleellinen kysymys on, mitä voisimme ryhmän toiminnassa muuttaa, jotta perustarpeet tyydyttyisivät, sitoutuminen vahvistuisi ja ryhmäläiset voisivat paremmin.

Yhteisöllisyyden tukemisen tavoista ja vaikutuksista hyvinvoinnille

Keskitymme tässä osiossa tarkastelemaan erityisesti yhteisöllisyyteen liittyvän tarpeen toteutumiseen vaikuttavia tekijöitä. Reis ym. (2000, s. 422) muodostivat tutkimuksessaan olemassa olevien mallien perusteella seitsemän kohdan listan asioista, joiden voidaan uskottavasti ajatella vaikuttavan yhteisöllisyyden tunteeseen. Olemme suomentaneet listan ja laittaneet perään alkuperäisessä lähteessä (mp.) käytetyt lähteet.

1. Kommunikointi/keskusteleminen itselle merkittävistä asioista (Parks & Floyd, 1999; Reis & Patrick, 1996).
2. Osallistuminen yhdessä tekemiseen (Duck & Wright, 1993; Markman & Kraft, 1989; Tiger, 1969; Wood & Inman, 1993).
3. Ihmisellä on ystäväjoukko, jonka kanssa voi viettää vapaa-aikaa (Newcomb, 1961; Rubin, 1983).
4. Tulee ymmärretyksi ja kokee olevansa arvostettu (Reis & Shaver, 1988; Swann, 1990).
5. Osallistuminen miellyttävään tai muuten nautinnolliseen tekemiseen (Clark & Watson, 1988; Lott & Lott, 1972).
6. Välttää konflikteja ja argumentteja, jotka etäännyttävät ja vähentävät sitoutuneisuutta toisiin (Gottman, 1994; Notarius & Markman, 1993).
7. Omahyväisten/itsevarmojen tai epävarmojen tunteiden välttäminen, joka suuntaa ihmistä itseen päin ja toisista pois päin (Pyszczynski & Greenberg, 1987; Ryan, Plant & Kuczkowski, 1991; Wood, Saltzberg, Neale, Stone & Rachmiel, 1990).

Reisin ym. (2000) omassa tutkimuksessa tutkittiin 76:n yliopistossa psykologiaa opiskelevan perustarpeiden toteutumista kahden viikon ajan jokapäiväisissä toiminnoissa. Tutkimuksessa (Reis ym., 2000, s. 427) merkityksellisistä asioista puhuminen, ymmärretyksi tuleminen sekä itsensä arvostetuksi kokeminen olivat erittäin vahvasti yhteyksissä päivittäiseen yhteisöllisyyden tunteeseen. Tutkimuksessa tuli selvästi esille, että mitä enemmän edellä mainittuja asioita, sitä enemmän koettiin yhteisöllisyyden tunnetta. Myös hengailu ja kivojen asioiden tekeminen yhdessä lisäsi yhteisöllisyyttä. Vastaavasti liika itsevarmuus ja epävarmuus vaikuttivat negatiivisesti yhteisöllisyyden tunteeseen. (mp.)

Näiden tulosten perusteella on mielenkiintoista nähdä, ovatko ryhmässämme ilmiön aikana joissakin ryhmätapaamisissa toteutetut vapaammat hetket ja leikit vaikuttaneet ryhmäläistemme yhteisöllisyyden kokemukseen. Ihmiselle itselle merkityksellisistä asioista puhuminen, kuulluksi tuleminen ja itsensä arvostetuksi kokeminen ovat puolestaan ns. metatason asioita, joiden kohdalla meidän täytyy pohtia, vallitseeko ryhmässämme turvallinen ja näitä toteuttava ilmapiiri. On tullut esimerkiksi ilmi, että toimintaperiaate, jonka mukaan ennen asian esittämistä tulisi miettiä, edistääkö se käsiteltävää asiaa, on saanut jotkut ryhmäläiset vetäytymään. Heidän mukaansa periaate on vähentänyt yhteisöllisyyden tunnetta. Miten voisimme ryhmänä vaikuttaa siihen, että yhteisöllisyyden tarpeen tyydyttyminen olisi mahdollista?

Fyysisen ympäristön merkityksestä perustarpeiden täyttymiselle

Sjöblom ym. toteavat tutkimuksessaan (2016), että fyysisen ympäristön toimivuus on merkittävässä roolissa psykologisten perustarpeiden toteutumisessa. Fyysinen ympäristö voi estää tai edistää itsensä ylittämistä, uusien taitojen kehittymistä (mts. 20), oppimista ja opiskelua (mts. 22) ja hyvinvointia niin oppimisympäristöissä, työympäristöissä kuin luovassa toiminnassakin (mts. 18). Keskeiseksi tutkimuksessa nousi kyvykkyys. Fyysinen ympäristö esti kyvykkyyden kokemusta, kun työvälineet olivat hukassa, vääränlaisia tai puutteellisia, työtilan ergonomia tai käytännöllisyys ei tukenut työtehtävää tai työpiste oli vieras. Edellä mainittuja asioita parantamalla kyvykkyyden tunnetta voitiin lisätä. Jos tuntuu ettei pysty suoriutumaan töistään, kokee kykenemättömyyttä työyhteisössä tai laajemmin ammatillisessa yhteisössä, on vaikea kokea myöskään yhteenkuuluvuutta yhteisöön. (mts. 27-28.) Omaehtoisuuden kokemusta voitiin edistää itseohjautuvuuden tukemisella mm. teknologian, ympäristöön sulautettujen vihjeiden, kuten kylttien ja merkkien sekä arkkitehtuurin ja toimivan työskentely-ympäristön keinoin (mts. 25).

Näkemyksemme mukaan Virtauksella on ilmiön aikana ollut hukassa erinäisiä työvälineitä, kuten toimintaperiaatteet, aikataulut, työskentelytavat ja tavoitteet. Työvälineiden ollessa hukassa, myös kyvykkyyden kokemus, ja toisaalta myös omaehtoisuuden kokemus on ollut hukassa. On vaikea toimia omaehtoisesti ja viedä ilmiötä eteenpäin, jos ei ryhmälläkään ole riittävän selkeää, yhteistä käsitystä siitä, mikä on tavoite. Samoin on vaikea tuntea kyvykkyyttä, jollei tiedä, mitä voisi työskentelyn eteen tehdä. Yhteisöllisyyden peruspilarit, arvostuksen ja kuulluksi tulemisen kokemukset, ovat vaihdelleet ilmiöprosessin aikana. Näihin kaikkiin on vaikuttanut mitä suuremmissa määrin aika.  Yhtä kaikki, tähänastisten keskustelujen ja yleisen ilmapiirin mukaan moni on kokenut hyvin moniuloitteisesti psykologisten perustarpeiden tyydyttymättömyyttä, mikä on aiheuttanut sen, ettei kognitiivisille toiminnoille, oppimiselle ja itsensä ylittämiselle ole vapautunut aikaa ja energiaa.

Lopuksi

Teemme huomenna viimeiset kyselyt tutkimukseemme liittyen ja sen jälkeen pääsemme katsomaan, kuinka virtauslaisten perustarpeet ovat tyydyttyneet ilmiö-kurssin aikana. On jännittävää nähdä, kuinka erilaisia vastauksia saamme. Kokemukset ovat aina yksilöllisiä, ja ihmiset voivat kokea samankin ryhmätilanteen aivan päinvastoin. Tuloksia analysoimalla toivomme oppivamme perustarpeiden toteutumisen edistämisestä ja ehkäisemisestä. Toivomme saavamme viitteitä siitä, millaisia keinoja voisimme jatkossa ryhmässämme käyttää perustarpeiden toteutumisen vahvistamiseen.

• Jenni, Heini ja Laura  

Lähteet:

Deci, E. & Ryan, R. (2013). The Importance of Universal Psychological Needs for Understanding Motivation in the Workplace.

Martela, Frank, (2014). http://frankmartela.fi/2014/04/itseohjautuvuusteoria-eli-kolme-vastausta-siihen-mika-tekee-ihmisen-onnelliseksi/ Viitattu 12.2.2016.

Reis, H., Sheldon, K., Gable, S., Roscoe, J. & Ryan, R. (2000). Daily Well-Being: The Role of Autonomy, Competence, and Relatedness. PSPB, Vol. 26. No 4, April 2000. The Society for Personality and Social Psychology, Inc.

Ryan, R. & Deci, E. (2000). Self-Determination Theory and the Facilitation of Intrinsic Motivation, Social Development, and Well-Being. American Psychologists, Vol. 55. No 1,  January 2000. The American Psychological Assosiation, Inc.

Sjöblom, K., Mälkki, K., Sandström, N., Lonka, K. (2016). Does Physical Environment Contribute to Basic Psychological Needs? A Self-Determination Theory Perspetive on Learning in the Chemistry Laboratory. An official journal of EARLI. Frontline Learning Research Vol.4 No. 1 (2016), s. 17-39.

Sdt, Self-Determination Theory. 2016. http://www.selfdeterminationtheory.org/theory/ Viitattu 23.2.2016.